”EI MIKÄÄN KUITENKAAN MUUTU” – ASIAA EDUNVALVONNASTA
Tasokas tapasi eilen perjantaina 15.3. ensin koulutuspäällikkö Katariina Felixsonin ja sen jälkeen Opiskelijakunta TUOn edunvalvonnan asiantuntija Marko Grönlundin. Keskustelut olivat todella antoisia ja toivat luottoa siihen, että asioita alkaa tapahtumaan ja meidän antamaa palautetta ja esitettyjä huolenaiheita on kuunneltu.
Katariinan kanssa puheemme keskittyivät opiskelijabarometrin tuloksiin, erityisesti niistä nousseisiin vahvuuksiin ja kehittämisenkohteisiin. Olimme monesta barometrista nousseesta asiasta samaa mieltä ja pystyimme perustelemaan ja avaamaan niitä Katariinalle. Moneen asiaan vastauksena olisi mielestämme selkeä johdonmukaisuuden kehittäminen niin opettajien välillä kuin kurssien toteutuksissakin. Vahvuuksina nousivat esille tuutorointi ja työelämäyhteistyö. Näidenkin takana pystymme seisomaan. Mielestämme tuutorointi on hyvää ja asioihin saadaan pääpiirteittäin aina vastauksia tuutoropettajilta. Puutteita ja kehittämisenkohteitakin tietenkin on, mutta missäpä niitä ei olisi? Pystymme myös sanomaan, että yhteistyö työelämän kanssa on vahvaa. Opiskelija saa halutessaan ja omalla aktiivisuudellaan luotua opiskeluaikana todella hyviä verkostoja työelämään. Tämä on selkeä vahvuus ammattikorkeakoulussa opiskellessa verrattuna enemmän teoriapainotteiseen yliopistoon.
Sen lisäksi, että istumme sosiaalialan tiimissä kerran kuukaudessa yhdessä opettajien kanssa, sovimme Katariinan kanssa, että tapaamme tästä eteenpäin myös häntä kerran lukukaudessa. Yhteistyön rakentaminen yhä vahvemmaksi opettajien suuntaan on todella tärkeää. Näin saamme lisättyä luottamusta opettajien ja opiskelijoiden välille, sekä vietyä tärkeitä asioita opiskelijoilta opettajien tietoisuuteen.
Edunvalvonnan asiantuntijasta
Opiskelijakunta TUOssa on aloittanut vuoden alusta uusi edunvalvonnan asiantuntija sekä häirintäyhdyshenkilö Marko Grönlund. Markon kanssa puhuimme muutamista konkreettisista esiin tulleista asioista, jotka kuuluvat edunvalvonnan piiriin ja kuulimme, että niitä on laitettukin jo eteenpäin. Tämän lisäksi keskustelimme yleisesti sosionomiopiskelijoiden piirissä vallitsevasta ilmapiiristä.
Markolla oli selkeä visio siitä, miten TUOn edunvalvontaa tulisi tänä vuonna kehittää ja hoitaa. Hänelle tärkeää oli prosessien läpinäkyvyys ja se, että ilmi tulleisiin asioihin puututaan. On tärkeää, että edunvalvonnallisia asioita on hoitamassa ihminen, jolla siihen on jotain annettavaa. Markolla selkeästi on ja toivotammekin hänelle onnea tehtävään ja annamme hänelle siihen kaiken mahdollisen tuen.
Puheissa nousi ilmi kuitenkin yksi tärkeä asia – jos asioissa on jotain kehitettävää tai joku opetuksessa tai yhteisössä ei toimi, tulisi siitä puhua ääneen. Pelkkä käytävillä puhuminen tai kavereiden kesken valittaminen ei auta viemään asioita eteenpäin. Aiommekin tehdä tänä vuonna tämän eteenpäin viemiseksi töitä. Toivon hartaasti, että kuka tahansa teistä kohtaa opintojen aikana epäasiallista käytöstä, kiusaamista, puutteita opinnoissa tai muuten kokee, että nyt ei välttämättä mennyt ihan oikein, ottaa yhteyttä joko meihin tai suoraan Opiskelijakunta TUO:on ja erityisesti siellä Markoon.
Opiskelijakunta TUOssa toimii tällä hetkellä häirintäyhdyshenkilönä Markon lisäksi myös Lumi Sallinen. ”TUOn häirintäyhdyshenkilöön voi ottaa yhteyttä halutessaan puolueettoman kuulijan huolilleen, eikä häirintäyhdyshenkilö ryhdy jatkotoimenpiteisiin ilman opiskelijan suostumusta. Ainoan poikkeuksen muodostavat tilanteet, joissa opiskelijaan itseensä tai muuhun korkeakouluyhteisöön kohdistuu väkivallan uhka. Kaikki keskustelut ovat luottamuksellisia.” (TUO 2019)
Alla vielä yhteystiedot häirintäyhdyshenkilöille:
Lumi Sallinen
lumi.sallinen@opiskelijakunta.net
045 137 6860
Marko Grönlund
marko.gronlund@opiskelijakunta.net
045 881 4050
Ja kuten sanottu, jos yhteydenottaminen suoraan TUOon tuntuu liian haastavalta ja korkealta kynnykseltä ylittää, me olemme myös täällä: tasokas@edu.turkuamk.fi 🙂
Koko hallituksen puolesta,
Laura, puheenjohtaja