Tasokas ry

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS


0
Categories : 2019 , Blogi

Hellou!

Vuosi 2019 on lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti ja Tasokaskin on ehtinyt kokoustaa jo kahteen kertaan. Porukka on vaihtunut ja uusi hallitus on pyörittänyt palettia jo kolmen viikon ajan. Uuteen hallitukseen pääset tutustumaan tämän linkin kautta.

Tammikuun aikana olemme mm. käyneet esittäytymässä uusille päivätoteutuksen opiskelijoille – monimuodoille menemme esittäytymään vielä tuonnempana. Haalaritilaukset ovat edistyneet siihen pisteeseen, että odottelemme sovituhaalareita saapuvaksi. Lisäksi olemme käyneet keskustelua opiskelijoita haastavista tilanteista ja suunnitelleet kevättä. Tänään osallistumme TUOn järjestämään ”Koularisaunaan”, jossa pääsemme tutustumaan ja verkostoitumaan myös Turun AMK:n muiden opiskelijayhdistysten hallitusten kanssa.

Kevät tuo tullessaan kaikenlaista uutta ja jännittävää, mutta myös perinteikästä ja viimeistä kertaa järjestettävää aktiviteettia. Kuten monet jo varmaan tietävätkin, tammikuun lopussa järjestetään viimeistä kertaa RuisSitsit- ja Bileet. Tapahtumasivua lainaten ”Ruissitsit jäävät unholaan, mutta perinteet edelleen jatkuvat vuodesta toiseen! Ruiskatulaisten ICT:lle muuton myötä on aika siirtyä elämässä eteenpäin ja antaa Ruissitsien jatkaa matkaansa ikuiseen elämään.” Jotkut osaavatkin varmaan rivienvälistä lukea, että nämä eivät kuitenkaan ole viimeiset sitsit kaikkineen. Ensi vuonna mennään sitten taas uudella teemalla, mutta samalla porukalla. Juhlitaan kuitenkin RuisSitsejä ja -Bileitä vielä kerran. Jos jäit ilman sitsilippua, niin toivon, että nään teistä monet kuitenkin vielä illan bileissä!

Pidimme someissa kyselyn siitä, mitä jäsenistö haluaisi meidän järjestävän tänä vuonna. Toiveita tuli laidasta laitaan, niin alkoholittomia kuin alkoholillisiakin tapahtumia. Lisäksi toivottiin, että Tasokas tilaisi jäsenistölle collegeja sekä järjestäisi excursioita. Viikon päästä teillä onkin mahdollisuus (säävarauksella) osallistua jäsenistön toiveesta toteutettuun rentoon Luistimet kaapista -tapahtumaan Kupittaan mahdolla. Tulevista tapahtumista tiedossamme on jo myös ensimmäinen lautapeli-ilta toimistolla. Aiomme vakiinnuuttaa peli-illat kuukausittaiseksi tapahtumaksi.

Tapahtumien lisäksi aiomme pitää toimistoa auki viikoittain ja vaihtelevina viikonpäivinä, jotta mahdollisimman moni pääsisi käymään toimistolla kevään aikana. Toimistoaukiolot löydätte aina viikko kerrallaan Tasokkaan someista. Nähdään toimistolla ja tapahtumissa!


Hyvää kevättä ja opiskeluintoa toivottaen,
Laura / puheenjohtaja