Tasokas ry

SYKSYN KUULUMISET

Hei taas kaikki rakkaat!

Kevät ja kesä ovat jälleen kerran sujahtaneet vauhdilla ohi, joskin hieman erilaisissa merkeissä kuin normaalisti. Jokainen meistä on joutunut tavalla tai toisella astumaan oman mukavuusalueensa ulkopuolelle – jotkut enemmän ja jotkut taas vähemmän. Kesän lämmön taantuessa ja valoisten kesäöiden muuttuessa syksyn pimeneviin iltoihin ja ruskastuviin lehtiin, on aika kääntää myös uusi sivu opintojen parissa! Uudet opiskelijat pääsevät aloittamaan uudet opintonsa ja jatkavat opiskelijat saavat taas muistutella itseään siitä, että mitä alaa sitä taas opiskelikaan.

Haluamme Tasokkaan hallituksena toivottaa tervetulleeksi kaikki Turun ammattikorkeakoulun uudet sosionomiopiskelijat! Olette valinneet hienon ja tärkeän alan, sekä selvittäneet tienne opiskelijaksi – onnittelut! Pahimman jännityksen voi siispä jättää taakseen ja suunnata energiat alkaviin opintoihin. Vaikka opinnot toteutuvatkin syksyllä pääosin etänä, voi uusiin luokkalaisiin tutustua myös verkon kautta!

Positiivisten asioiden lisäksi täytyy kuitenkin myös miettiä realistisesti syksyä ja maailmalla vallitsevaa tilannetta. Kaikki on tällä hetkellä todella epäselvää ja ehkä jopa hieman pelottavaa – tilanne maailmalla sekä ihanassa kotimaassa muuttuu jatkuvasti. Jokaisella on varmasti paljon kysymyksiä ja epävarmuuden synnyttämiä murheita. Olemme myös hallituksessa pohtineet paljon koronan vaikutusta syksyn toimintaan. Olemme siis yhdessä hallituksena päättäneet, että emme tällä hetkellä lähde järjestämään tapahtumia syksylle 2020 vallitsevan koronatilanteen takia. Emme tule myöskään ainakaan toistaiseksi pitämään toimistoa auki, ellei toisin mainita.

Mutta miksi?

Stereotyyppisesti opiskelijaelämä koostuu opiskelusta ja bilettämisestä. Luennoilla vitsaillaan eilisillan bileistä ja mietitään kuinkakohan pahassa krapulassa seuraavana aamuna kotiin jäänyt kaveri on. Mielestämme jokaisen tulisi kuitenkin tässä tilanteessa laittaa sekä oma että muiden terveys ”hyvien bileiden” edelle. On tärkeää muistaa, että vaikka korona-virus olisi itselle suht. vaaraton, voi se jollekin toiselle olla hengenvaarallinen. Koemme, että tässä tilanteessa ei ole turvallista järjestää tapahtumia niin, että riittävät turvavälit sekä hygieniasta huolehtiminen olisi mahdollista toteuttaa. Haluamme hallituksena myös noudattaa sekä Turun AMK:n että TUO:n ohjeistuksia ja suosituksia. Pahoittelemme kovasti teitä kaikkia, ketkä odotitte järjestämiämme bileitä ja tapahtumia syksyllä. Toivomme kovasti, että keväällä tapahtumien järjestäminen olisi jo turvallista!

Vaikka fyysiset tapahtumat tullaankin perumaan ainakin toistaiseksi, pyrimme järjestämään jäsenillemme erilaista sisältöä ja aktiviteettia sähköisesti. Ymmärrämme, että tämä ei tietenkään korvaa menetettyjä tapahtumia, mutta aiomme tehdä parhaamme, jotta jäsenillämme olisi mahdollisimman miellyttävä syksy. Tulemme tiedottamaan näistä someissamme, sekä kuukausikirjeissä. Muistathan siis viimeistään nyt laittaa kaikki somet seurantaan, jotta saat ensimmäisten joukossa tiedon, mitä tulemme tekemään syksyn aikana!

Surullisista uutisista huolimatta, haluan toivottaa niin itseni sekä koko muun hallituksen puolesta ihanaa ja energistä syksyä! Muistakaa pitää huolta sekä itsestänne että läheisistänne. Kyllä tästä selvitään!

Syystunnelmin,

Miia / Varapuheenjohtaja