UUDET TUULET PUHALTAVAT
Heippa kaikille ja ihanaa alkanutta uutta vuosikymmentä 2020!
Täällä kirjoittelee uuden hallituksen varapuheenjohtaja Miia. Tulen myös jatkossa pitämään huolta meidän nettisivujen ja blogin päivittämisestä eli mikäli ideoita tai toiveita julkaisun aiheille löytyy, ota rohkeasti yhteyttä!
Meidän hallituskausi polkaistiin käyntiin 6.1. ensimmäisessä kokouksessa ryminällä. Asiaa oli niin paljon, että kokoustimme yhdessä yli 5,5h! Aikaa meni toki myös käytäntöjen opettelussa, sillä jokainen meistä on täysin uusi jäsen. Onneksi apunamme ja tietäjävelhonamme toimii aiempien hallituksien Ilona. Mikäli et ole vielä käynyt katsomassa uuden hallituksen kokoonpanoa, voit tehdä sen täältä.
Mitä me sitten oikein tehtiin? Tärkeimpänä oli varmaankin hallituksen toimintatapojen laatiminen. Meistä jokainen on innoissaan hallituksessa olemisesta ja haluammekin toteuttaa toimintaamme mahdollisimman hyvin. Kävimme myös läpi mm. vanhoja sekä mahdollisia uusia yhteistyötahoja ja päätimme erilaisten pienten tehtävien ja vastuiden jakamisesta. Tuleva kevät (sekä myös syksy) tuo tullessaan niin paljon kivoja asioita ja tapahtumia, joista ei malttaisi olla puhumatta. Aluille on laitettu jo useampana vuonna kyselty asia, mikäköhän se voisi olla? Muista ottaa seurantaan meidän somet, niin saat tiedon ensimmäisten joukossa!
Nyt alkaneet uusien opiskelijoiden orientoivat työllistävät myös hallituslaisia paljon ja toimistolla riittää vipinää. Haluammekin toivottaa jokaisen tervetulleeksi toimistollemme, joka löytyy ICT Cityn kellarikerroksesta tilasta B0038. Toimistolle saa tulla aina aukioloaikojen puitteissa kahvittelemaan, opiskelemaan, pelaamaan, kyselemään apua tai ihan muuten vaan hengailemaan! Toimiston aukioloajat julkaistaan someissa viimeistään edeltävän viikon sunnuntaina. Meiltä löytyy myös jääkaappi ja mikro, joten esimerkiksi omien eväiden säilytys ja lämmittäminen on helppoa. Näin orientoivien aikana starttaa myös haalaritilaukset. Tulethan siis käymään toimistolla löytämässä sopivan kokoiset haalarit ja liittymällä samalla jäseneksi! Tasokkaan jäsenenä saat mm. huipputarjouksen haalareista, edullisempia lippuja järjestämiimme tapahtumiin sekä mahdollisuuden osallistua järjestämiimme koulutuksiin. Myös jo aiemmin alottaneilla, joilla ei ole haalareita, on mahdollista osallistua tämän kevään tilaukseen. Tilauksen viimeinen päivä on pe 17.1., jonka jälkeen seuraava tilaus tehdään syksyllä.
Myös ensimmäiset bileet ja lipunmyynnit kolkuttavat jo ovella. Supersuositun Pikkulaskiaisen liput tulevat myyntiin toimistolle jäsenillemme pe 10.1. klo 11:30. Jäseneksi voit liittyä ostamisen yhteydessä! Ostorajoituksena 2lippua/hlö.
Tasokkaan, TSTS:n ja Suukko ry:n järjestämät helppisitsit ja sos-bileet tulevat jo pian! Näiden hullunkuristen pirskeiden ajankohtana on to 30.1. ja lipunmyynti starttailee viikolla 3! Lisätietoja löytyy someista lähipäivinä.
Näiden uutisten perusteella haluan toivottaa vielä onnea koko hallituksen puolesta uusille opiskelijoille sekä tsemppiä jo jatkaville opiskelijoille! Nähdään kevään aikana!
Miia / Varapuheenjohtaja